
Tukena elämän aalloilla.
Tuki- ja valmennuspalvelu Luotsi tarjoaa sosiaalihuoltolain mukaisia avohuollon palveluita haastavassa tilanteessa oleville nuorille ja heidän perheilleen. Asiakkaitamme ovat hyvinvointialueet ja palvelua tarvitsevat yksityishenkilöt.
TUKIPALVELUT
Tukipalvelua nuoren ehdoilla
Toteutamme tukihenkilötoimintaa asiakaslähtöisesti, ottamalla mahdollisimman kattavasti huomioon nuoren elämäntilanne, taustat ja lähtökohdat työskentelylle. Selkeästi ja riittävän realistisesti asetetut tavoitteet luovat suunnan kehittymiselle, kun niiden eteen tehdään töitä systemaattisesti. Tavoitteita tarkastellaan matkan aikana ja työtavat ja -toimet suunnataan ohjaamaan toimintaa kohti tavoitteita.
1.
AMMATILLINEN TUKIHENKILÖTOIMINTA
Ammatillisessa tukihenkilötoiminnassa annetaan tukea sosiaalisen toimintakyvyn vahvistamiseksi, syrjäytymisen torjumiseksi, osallisuuden edistämiseksi sekä nuoren kasvun ja kehityksen tukemiseksi ja turvaamiseksi.
Ammatillinen tukihenkilötoiminta on pääasiallisesti tarkoitettu 9-18 vuotiaille lapsille ja nuorille. Tarvittaessa tukihenkilötoimintaa voidaan jatkaa myös täysi-ikäisyyden jälkeen, jotta aikuisuuden ensiaskeleet saadaan turvattua.
2.
LASTENSUOJELUN JÄLKIHUOLTO
Nuoren elämä on vahvasti tuettua kun hänet on sijoituettu sijaishuoltopaikkaan. On tärkeää, että sijoituksen jälkeen järjestetään jälkihuolto, joka turvaa nuoren itsenäisen elämän ensiaskeleet.
Luotsin jälkihuoltopalvelut ovat tarkoitettu nuorille, joiden sijaishuolto päättyy tai jotka ovat olleet sijoitettuna avohuollon tukitoimena. Jälkihuolto alkaa sijoituksen jälkeen ja kestää enintään 23 ikävuoteen saakka.

LUOTSITUPA
Porin keskustassa sijaitseva toimitilamme mahdollistaa toiminnallisten tapaamisten vaihtoehtona kiireettömän kohtaamisen nuoren kanssa. Tuvalla voimme viettää aikaa esimerkiksi biljardin, dartsin tai lautapelien pelailun merkeissä. Tupa mahdollistaa myös arjen taitojen harjoittelun ruuanlaiton, sekä muiden arkisten askareiden parissa. Tuvalla voimme järjestää myös palavereita.
Yhteisölliset tupaillat
Jokaisen kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona (kello: 18.00-20.00) järjestämme Tupaillan. Tupailta on tarkoitettu asiakkuussuhteessa oleville tai olleille nuorille. Tupailtaan nuoren on mahdollista ottaa mukaan myös yksi kaveri. Tupailloissa korostuu yhteisöllisyys ja illat tarjoavat nuorille turvallisen ympäristön kohdata uusia kavereita. Myös asiakkuussuhteen päättymisen jälkeen nuorella on mahdollisuus osallistua Tupailtoihin. Tämä mahdollistaa nuoren halutessa suhteen jatkumisen myös varsinaisten tukitapaamisten päättymisen jälkeen.


MEISTÄ
Välittävä, toiveikas, tavoitteellinen.
Luotsin työntekijöitä yhdistää pitkä kokemus lastensuojelutyöstä sekä työskentelystä vaativaakin tukea tarvitsevien nuorten kanssa. Työntekijätiimimme koostuu sairaanhoitajasta, sosionomista sekä erityisopettajasta.
Toimintamme perustuu arvoihimme: Välittävä, toiveikas ja tavoitteellinen.
Haluamme välittää jokaisesta ihmisestä yksilönä ja huolimatta hänen taustoistaan, kohdata hänet sellaisena kuin hän on. Aito välittäminen luo pohjan luottamukselle, joka on työskentelyn ydin. Luottamuksellisen suhteen kautta pystytään nostamaan ihmisen vahvuudet esiin ja käyttämään niitä voimavaroina.
Toivo on kriisityön perusta. Toivon luominen, ylläpitäminen ja sen olemassaolon muistaminen luo perustan paremmalle tulevaisuudelle. Toiveikkuus ei koskaan katoa.
Asiakkuussuhteiden alussa asetetaan aina sopivat tavoitteet ja työ- ja toimintatavat suunnataan ohjaamaan toimintaa kohti tavoitteita. Selkeästi ja riittävän realistisesti asetetut tavoitteet luovat suunnan nuoren kehittymiselle.
Välittävä kasvatusalan ammattilainen
ESA Laitanen

Koulutukseltani olen erityisopettaja. Olen tehnyt ennen erityisopettajan uraa töitä lastensuojelun sijaishuollossa muutaman vuoden ajan. Työssäni erityisopettajana olen toiminut noin kymmenen vuotta. Ammatillista tukihenkilötoimintaa toteutan opettajan töideni ohella.
Uskon, että jokainen onnistuminen arjessa on tärkeä. Kuten myös jokainen kohtaaminen. Tämän vuoksi pyrin luomaan välittäviä kohtaamisia ja onnistumisen tunteita nuorille, joiden kanssa työskentelen. Nämä luovat voimaa arkeen ja toivoa parempaan huomiseen.
Vapaa-aikani vietän pääasiassa poikieni kanssa. Heidän kanssaan käytetty aika antaa vastapainoa muutoin paikoin hektisellekin arjelle. Pelaamme paljon jääkiekkoa ja jalkapalloa. Kesäisin tykkäämme myös käydä kalastamassa ja frisbeegolfia pelaamassa.

Antti rintalahti
Välittävä kasvatusalan ammattilainen
Olen koulutukseltani sairaanhoitaja sekä palomies. Työssäni olen toiminut kohta jo pari vuosikymmentä. Minulla on myös pitkä kokemus lastensuojelun sijaishuollosta.
Töiden parissa saamani kokemukset ihmisten kohtaamisista ovat antaneet paljon. Olen oppinut, että lohduttomaltakin tuntuvasta tilanteesta on
aina ulospääsy. Tämän vuoksi olen sitä mieltä, että toivoa ei pidä koskaan menettää. Toiveikas, parempi tulevaisuus rakentuu arjen pienistä teoista ja onnistumisista.
Vapaa-ajallani tykkään käydä kuntosalilla, kalastaa ja pelata biljardia.

YHTEYDENOTTOLOMAKE
YHTEYSTIEDOT
Ota Yhteyttä
Ole meihin rohkeasti yhteydessä! Voit olla meihin yhteydessä joko puhelimitse tai sähköpostitse tai täyttämällä oheisen yhteydenottolomakkeen. Vastaamme mielellämme mahdollisiin kysymyksiin.
Y-tunnus: 3206458-6 | Verkkolaskutus: 003732064586 | Omavalvontasuunnitelma
Sivujen suunnittelu & toteutus: AATEO @ www.aateo.com